tiistai 14. kesäkuuta 2011

Poikakortti

Ansu: Niin se aika vaan kuluu sillä piti tehdä kortti 6-vuotiaalle poitsulle, joka oli alle vuoden kun ekaa kertaa tapasimme ja nyt hän on jo iso jätkä. Korttia tehdessä kuva oli selvä ja väritettykin ennen kuin aloin edes pohtimaan taustapapereita, onneksi löytyi väreihin sopivia silppulaatikosta. Toteutus on aivan erilainen kuin mihin olen tottunut, mutta olen tyytyväinen korttiin.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Raisa osa 3/4

Ansu: Viimeisiä viedään tästäkin ringistä ja hyvä niin sillä mulle ei oikein töiden aloittamisen jälkeen ole kortteilu maistunut ehkä tämä sääkin vaikuttaa. Tämänkertaiset matskut lähetti Lumituulia ja ne olivat tälläiset.



Oman korttini väsäsin viime yönä ja olen suhteellisen tyytyväinen siihen. Käyttämättä jäi kukat, pilkullinen nauha ja perhoskartonki. Leimakuvan alla oleva pallopaperi on kukkapaperin toinen puoli.



Muut rinkiläiset: Raisa ja Riina.

Viimeiset matskut lähetän minä maanantaina, kuhan ne ensin saan kerättyä. ;)

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesäkuun eka joulukortti

Ansu: Joulu taas mielessä ja tässä eka joulukortti kesäkuulle.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Raisa osa 2

Ansu: Uudet matskut taas kehissä, tällä kertaa Riinan toimesta. Aivan ihanat ja runsaat matskut, jotka meikä tietty unohti kuvata. Paljon minulta jäi käyttämättä, mutta leimakuviakin tuli sen verta monta että taidan tehdä toisenkin kortin kyseisistä matskuista. Leimakuvan väritys ei ihan onnistunut ja kuvassa tuo grilli näyttää hassun keltaiselta (luonnossa limenvihreä), mutta muuten olen tyytyväinen korttiini. :)





Muut rinkiläiset: Raisa ja Lumituulia

tiistai 31. toukokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Lumituulia osa 4

Ansu: Niin se tuli tämäkin rinki päätökseen. Suurkiitokset Lumituulialle ringin järjestämisestä!


Viimeiset materiaalit lähetti Arja. Kiitos kivoista matskuista ja rinkeilyseurasta!




Kortin tein hyvin pikaisesti sitten kun alkamaan pääsin. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta itse olen korttiini tyytyväinen vaikka paljon jäi materiaalia käyttämättä.




Kiitokset myös Aprikselle rinkeilyseurasta! Täähän on meille jo tapa! ;D

Suruvalittelu

Ansu: Tuli tälläinenkin tehtyä...

maanantai 30. toukokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Raisa osa 1

Ansu: Edellinen kortit samoista materiaaleista -rinki ei ollut edes loppunut, kun jo ilmoittauduin seuraavaan. Ekat matskut lähetti Raisa ja ne olivat seuraavanlaiset.



Oma ajatukseni ei ihan toiminut ja olinkin koonnut paprut ja leimakuvan valmiiksi sekä tuon kukkasen kunnes vasta aloin miettimään muita koristeita. No eihän käyttämättä jääneet kuin nauhat, yksi kukka ja hevoskoru, mutta... Ihan en ole tuotokseeni tyytyväinen, mutta sillä mennään.




Muiden rinkiläiset: Riina ja Lumituulia

Kauniita kortteja olivat tehneet! Meikäläisen kortteiluaika, kun väheni toisin kuin luulin sillä sain yllättäen töitä ja nyt yritän oppia uudet työt ja erityisesti uuden vuorokausirytmin. Parhaani mukaan yritän kortit saada ajallaan tehtyä ja kaikkien kortteja kommentoida. :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Toukokuun joulukorttitavoite täynnä

Ansu: Viimeistä viedään tämän kuun joulukorteissa. Forever Friendsin ihana nallukka pääsi taas korttiin.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Toukokuun toinen joulukortti

Ansu: Joulukorttitavoitteen täyttyminen tältä kuulta näyttää hyvältä. Eilen sain väritettyä kuvia ja korttikin tuli tehtyä. Taas mennään hyvin yksinkertaisella... :)


lauantai 21. toukokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Lumituulia 3/4

Ansu: Tämän kertaiset materiaalit olivat minun lähettämäni. Tottakai unohdin kuvata ne, mutta kaikkea käytin kortissani ja ainakin Arjan & Apriksen blogista löytyy kuvat myös materiaaleista. Leiman ostin vähän aikaa sitten ja nyt päätin ottaa käyttöön. Leimasin on aika rock, joten matskutkin vähän sen mukaan. Itselleni tuli yllätyksenä se kuinka helppoa oli tehdä musta-punainen kortti, taidan alkaa useamminkin kokeilemaan tuota väriyhdistelmää.




Muut rinkiläiset: Lumituulia, Apris ja Arja

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kiitos!

Ansu: Tänään se sitten on totta, vuorossa on kouluni kevätjuhla ja sitten enää vaan odotellaan kesällä saapuvaa tutkintotodistusta. Yhdeksän kuukauden hampaiden kiristely on ohi ja koulunkäyntiavustajan töiden haku/teko voi alkaa. Vaikka olikin stressaavaa niin elämäni on ammattia ja monta hyvää ystävää rikkaampi. Tämä päivä menee vuodattaessa ilon ja surunkin kyyneleitä (voi Lauri-parka, joka joutuu kestämään meitä naisia vielä viimeisen kerran).
Kohta on taas aikaa askarrella ja käydä blogikierroksilla kommentoiden ihania kortteja.

Tälläisen kortin värkkäsin luokkani puolesta kädentaidot opettajallemme.

tiistai 17. toukokuuta 2011

P*skarteluhaaste #90 -luonnos

Ansu: Päätin taas vaihteeksi ottaa osaan Paskikseen ja mikä kivempaa kun haasteessa oli minun makuuni oleva yksinkertainen luonnos.
Koristeiden valinta tuotti ongelmia kunnes taas päädyin noihin perhosiin. Ostettuani tuon perhosleikkurin olen varmaan joka korttiin ollut niitä änkeämässä. Seuraava ostos taitaa olla kokoa isompi perhosleikkuri. :D

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Lumituulia osa 2 Apris

Ansu: Kortit samoista materiaaleista -ringin toiset materiaalit lähetti Apris Hänen blogistaan näkee myös matskut, jotka minä uuvatti unohdin kuvata. Materiaalia oli paljon, joten ei toivoakaan että olisin saanut kaiken tungettua korttiini.
Korttini on kokoa 15,5x15,5cm ja loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen taasen. En ihan ole tyytyväinen tulokseen sillä huomasin kortin ollessa valmis että nauha joka minun piti laittaa siihen on pöydällä eikä kortissa. Tosin eipä se muutenkaan mennyt ihan putkeen. :)



Muut rinkiläiset: Lumituulia ja Arja

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista by Lumituulia 1/4

Ansu: Lumituulia pisti "Kortit samoista materiaaleista" -ringin pystyyn ja minä intona mukana. Ensimmäiset matskut lähetti Lumituulia.



Minä en niin tuosta Magnoliasta välitä joten ei ihan minun juttuni ollut tuo leimakuva, mutta sain siitä kuitenkin itseäni miellyttävän kortin aikaiseksi. Matskuista jäi käyttämättä kaksi taustapaperia ja yksi kukka.



Muut ringissä olijat ja heidän korttinsa:
Apris
Arja

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äidille

Ansu: Äidille kukkasia...

torstai 5. toukokuuta 2011

Toukokuun eka joulukortti

Ansu: Tän kuun eka joulukorttikin valmistui. Hyvin yksinkertaista taas. Koska stanssasin kuvan ja siihen "taustan" ni koin et se on tarpeeks koristeellinen/iso ettei tarvii paljon muuta tilpehööriä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Keskolakortit osa 3

Ansu: Keskolakortit vihreenä.



tiistai 3. toukokuuta 2011

Majakka

Ansu: Majakkateemaa pitäisi kesäksi värkätä, joten ostin majakkaleimasimen. Tässä eka tuotos, joka on kaikkea muuta kuin hyvä, mut eikös ne mokatkin ole hyvä pistää talteen. ;)


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Keskolakortteja osa 2

Ansu: Keskolakortit vaaleanpunaisina.



perjantai 29. huhtikuuta 2011

Huhtikuun vimppa joulukortti

Ansu: Viimeistä viedään... Kortissa on kuvan alla ääriviivatarralla teksti Joulutervehdys, mutta se ei kuvassa näy kunnolla.