Tintti: Ansu sai myös minut lähtemään tähän kolme joulukorttia kuussa tai 36 vuodessa-linjalle. Meni jo näin ensimmäisenä kuukautena aika viime tippaan tämä touhu, mutta ehdin kuin ehdinkin ja jäi vielä monta tuntia aikaakin. :)
Simppeleitä tuotoksia ihan ajanpuutteen vuoksi, mutta oli kerrankin mukava tehdä leimakuvattomia kortteja. Turhan usein ottaa sen kuvan mukaan ja kaikki muut mahdollisuudet unohtuvat. Näissä tuli myös leikiteltyä papereiden kanssa ja samalla löytyi kätköstä vaikka kuinka paljon ihania papereita, jotka houkuttelevat tekemään lisää ja lisää..!
Kohti Big Shotia.. 2-4/100
Joulukortit 1-3/36
tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 30. tammikuuta 2012
Unelma Big Shotista
Tintti: Olen kauan haaveillut Big Shotista. Tai paremminkin yleisesti ottaen stanssauslaitteesta. Ansu omistaa Cuttiksen, joten päädyin osittain senkin vuoksi Big Shottiin. Finanssipuolikin on jo asian tiimoilta kunnossa, mutta.. Jos ei tee kortteja, niin miksi sellainen pitäisi hankkia. Tämän vuoksi päätin laittaa itselleni yksityishaasteen, osittain myös laiskan blogipäivittelyn vuoksi. Ennen kuin annan itselleni luvan hankkia Big Shotin, minun pitää tehdä 100 korttia. Kortti lasketaan vasta blogipäivityksen jälkeen tehdyksi, joten samalla pitäisi tämän blogin pidonkin vähän piristyä. :) Ja ainoastaan tämän päätöksen jälkeen tehdyt kortit kelpaavat, joten ei auta kuin laittaa vipinää tumppuihin ja ruveta kortteilemaan aktiivisesti.
Tässä olisi nyt kortti numero 1 niistä sadasta.
Pienen miehen 1-vee kortti. Juuri tuli tieto syntymästä ja nyt on jo vuosi plakkarissa. Minne se aika hujahti..
Kuvan väritykseen olen erittäin tyytyväinen. Sain lohikäärmeeseen juuri ihanan pirtsakan limenvihreän sävyn, joka ei tietenkään näy kuvassa värien vääristymisen vuoksi.
Kohti Big Shotia.. 1/100

sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Joulukortteja taasen
Ansu: Joulu meni jo ja meikä vaan jatkaa...Tuli tossa uuden vuoden "pirskeissä" puhetta tämän vuoden joulukorteista. Mulla kyllä oli sillä hetkellä sellainen olo et koko joulutouhu tulee korvista ulos eikä jaksais millään ajatellakaan koko joulua ja niitä kortteja. Mutta meikäläinen on näköjään helppo puhua ympäri ja nyt iski tämän vuoden tavoitteeksi taas se 3 joulukorttia kuussa tai paremminkin 36 joulukorttia vuodessa sillä itse en ainakaan uskalla luvata et joka kuukausi valmistuisi se 3 korttia. Eipä silti heitin tossa Tintille haasteen myös blogipäivitysten määrästä ja siitä kuinka monta hänen pitäisi niistä tehdä. No tiukkaa voi tehdä meille molemmille. Minulla on ainakin ollut pidemmän aikaa kausi jolloin ei askartelu kiinnosta...nyt toivottavasti iski into taas päälle!
Eilen illalla sitten värkkäilin nämä kaksi samalla kun katsoin Blondi tuli taloon -sarjaa töllöstä. On se Matti vieläkin niin ihku;)! Leimakuvakin on aika ihku, mutta ihan liian iso ku tuottaa tuo koristelu ja papereiden valinta vaikeuksia...ainakin minulle.

lauantai 28. tammikuuta 2012
Tervetuloa pikkuinen poika
Ansu: Oli tarvetta vauvaonnittelulle. Aina tulee tehtyä sinisiä vauvaonnittelukortteja poitsuille joten nyt päädyin vihreään. Mun vauvaonnittelukorteissa on aina tuo yksi ja sama leimakuva, mutku se vaan on niin ihana. Taas menin sieltä mistä aita on matalin ja väritin ProMarkereilla vaikka olen sitä mieltä että parhaan tuloksen saa kuivapastelleilla. Leimakuva on niin iso ettei onneksi vaadi suuria koristuksia ja sopii hyvin yksinkertaiseen tyyliini.
perjantai 27. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, uudet kujeet
Tintti: Täällä taas pieneen ikuisuuteen. Ansu tasaisin väliajoin marmattaa minulle, että käy päivittämässä blogi ja kuten voi huomata, tulos on ollut surkea. Uuden vuoden kunniaksi yritän jälleen ryhdistäytyä ja saada päivitykset taas rullaamaan. Ennen kuin Ansu heittää minut lopullisesti pellolle täältä.. :) Olen kaikkea pientä jopa saanut aikaiseksi, mutta tämän hetkinen suurin ajansyöjäni (Pikkumies, 9 kk) on pitänyt huolen siitä, etteivät kuvat ole tänne asti ennättäneet.
Olimme Ansun kanssa joulun alla kokeilemassa onneamme myyjäisissä. Noh, tuli sielläkin sitten seistyä.. Itse keskityin lähinnä kynttilöihin Ansun hoitaessa loput. Kynttilöitä tehtiinkin sitten urakalla aamusta iltaan. Tai ainakin sen minkä pystyi.. Kiireestä ja stressistä huolimatta hauskaa oli pitkästä aikaa keskittyä pelkästään kynttilöihin. Seuraavanlaisia tuotoksia myyntipöydälle päätyi:
NukkuMatti- ja Maija sekä Tonttu ja sen Muori
Joulukuusi ja Lumipallo
Sininen ja Valkoinen Lumikynttilä ja Itsenäisyyspäivän kynttilä

torstai 26. tammikuuta 2012
Pipo
Ansu: Mietin pitkään mitä antaisin serkkuflikalle joululahjaksi ja päätin kutoa pipon jottei hänen päänsä jäätyisi Levin kylmillä pakkasilla. Ei valmistunut pipo jouluksi, mutta lauantaina hän sen vihdoin sai tosin kuten suvussamme on tapana niin päättelemättömä...onpahan hänelläkin jotain tekemistä siellä pohjoisessa. ;)
Itse tykästyin niin tuohon pinkkiin väriin joten taidan kutoa itsellekin jotain siitä. Ikävä kyllä se on joku parin vuoden takainen kausiväri enkä ole silloin älynnyt ostaa kuin yhden kerän.
Itse tykästyin niin tuohon pinkkiin väriin joten taidan kutoa itsellekin jotain siitä. Ikävä kyllä se on joku parin vuoden takainen kausiväri enkä ole silloin älynnyt ostaa kuin yhden kerän.
torstai 12. tammikuuta 2012
tiistai 10. tammikuuta 2012
Pinkkiä pinkkiä prinsessalle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)