keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ruusuinen linja jatkuu...

Ansu: Olen joskus väritellyt ruusut oranssiksi ja nyt kun kortteiluinto iski (harmi vaan kun työt häiritsevät harrastuksia) niin tekaisin sitten ruusut kortiksi.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Telinerippi

Ansu: Kolmannesta rippikorttikokeilun tein telinekorttina. Tämäkin tyttöväreissä, pitäisi varmaan tehdä muutama rippikortti poikaväreissä jos vaikka ilmenisi tarvetta. :)


Kortti edestä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Taittelurippi

Ansu: Tehdessäni rippikortteja halusin kokeilla jotain uutta mallia ettei aina tulisi tehtyä korttia ihan peruskorttipohjaan. Muistin että Jehkotar oli jossain välissä haastanut tekemään taittelukortin. Silloin en saanut aikaiseksi kokeilla taittelumallia, mutta nyt päätin kokeilla. Mielenkiintoista oli tehdä ja niin kiva malli oli että kokeilen uudelleenkin. Tähän korttiin en laittanut papereiden ja kuvan/tekstin lisäksi koristeita, koska halusin pitää kortin suht simppelinä.


Kortti edestä kuvattuna

torstai 14. maaliskuuta 2013

Ristiäiskortti

Ansu: Pieni prinsessa sai nimen ja kortin tein tuolla ihanalla "kuu"-leimasimella. Tällä kertaa ei pelkästään sitä perinteistä vaaleanpunaista, pitäisi varmaan poiketa tavoista ja kokeilla tehdä esim keltainen kastekortti.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ruusuista syntymäpäivää

Ansu: Myös toinen partioystäväni sai syntymäpäivänään ruusukortin. Innostuin taas noista itsetehdyistä taustoista tosin nyt kaikkiin kortteihin taitaa tulla samalla kiekuralla leimatut taustat ;).

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vuoden eka joulukortti

Ansu: Mäkin sain vihdoin ja viimein tehtyä vuoden ekan joulukortin. Tähän valikoitui värit punainen, vihreä ja harmaa. Näitä tulee takuulla tehtyä lisää eri väreissä.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Rippilapselle

Ansu: Nyt se sitten on totta, meikä on ihan seonnut...menin ja ostin ensimmäisen ja toivon mukaan myös viimeisen mankun leimasimen. Tämä risti on vaan niin loistava rippikortteihin ja miksei sovi myös surunvalitteluihin.
Eräs tuttava kaipasi kummilapselleen rippikorttia ja lupasin sellaisen tehdä. Kolme vaihtoehtoa tein ja tämä ensimmäinen kelpasi. Ihan perinteinen kabinet-kortti ja tausta tehty leimaillen/musteilla leikkien.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ruusuja ruusuja

Ansu: Ehkä minäkin tästä taas herään kortteiluun...valmiiksi väritettyjä leimakuvia löytyisi vaikka kuinka monta niinkuin valmiita 3D-kuviakin. Tälläisen ruusukortin tein "pikaisesti" partioystävälleni hänen syntymäpäivänään. Tosin kuvaaja onnistui ennen kuvausta hävittämään kaksi timangia, mutta laittoi ne paikoilleen kuvauksen jälkeen eli joka nurkassa tylsästi timangit vaikka olisi noinkin ollut ihan jees. :)


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tyttöselle

Ansu: Ystävän perheeseen syntyi pienen pieni tyttövauva ja pitihän heitä onnitella kortilla. Taas tuli otettua käyttöön tämä ihana vauvaleimasin ja ProMarkerit vaikka joskus väitinkin että tämä kuva vaatii kuivapastellivärityksen. Pitäisikin kaivaa kuivikset taas esiin ja kokeilla osaanko niillä enää värittää. Tein tuttua yksinkertaista tyyliä ja vaaleanpunaista niinkuin prinsessalle kuuluukin.




Nyt kun näitä pikkuisia lähipiiriin tulee niin taidan tänään yrittää tehtailla noita kastekortteja. :)