tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pipoja pipoja

Ansu: Ku ei kerran kesällä ole muutakaan tekemistä niin päätin kutoa pari pipoa, pienen ja ison. Mun on parempi aloittaa nyt jo talveen valmistautuminen, koska olen niin hidas kutoja ja tapoihini ikävä kyllä kuuluu ajatus "mä jatkan myöhemmin, ei sillä niin kiire".

Pieni pipo päätyi jo uudelle omistajalleen, kuuluu samaan sarjaan aikaisemmin valmistuneiden tumppujen kanssa. Tämän pipon kutominen oli paljon hitaampaa kuin ison, langalla ja puikkojen koolla ei tietenkään ole mitään merkitystä. Pipo kuvattuna lapsuuden kaverini Kaisan päässä ;).

Ostin talvella kunnon lampaanvillaa, joka tuoksuukin vielä ihan lampaalta (minun nenääni ihana tuoksu). Ajatukseni oli tehdä siitä pipo ja löysinkin kivan mallin, mutta olen niin huono lukemaan ohjeita. Luin ja luin, kunnes meni kaaliin. Kavennukset pipossa ovat vähän niin ja näin, koska ohje niihin oli lopulta tosi huono. Tämä pipo valmistui yhdessä illassa. Taidan vastaisuudessakin tehdä vain sellaisia töitä joissa käytetään kasin puikkoja. Lankaa jäi vielä joten pitää pohtia mitä siitä tekisi.