maanantai 28. syyskuuta 2009

Kynttillöiden maailmanvalloitus

Tintti: Vihdoin ja viimein kameran piuha, kamera, läppäri ja minä olemme samassa paikassa. Uusi jakso alkaa tällä viikolla, joten nyt viimeiset kuvat viime jakson puolelta. Valinnaisviikon aiheena oli tosissaan ne kynttilät ja kuvista näkyy, kuinka pahasti homma voi lähteä lapasesta kolmessa ja puolessa päivässä.. Olin meidän kurssiltamme ainut, joka pääsi kynttilänvaluun ja tästä oli seurauksena se, että lupauduin pitämään syysloman jälkeen kahden illan kynttiläkurssin lopuille meikäläisistä. Saan vähän harjoitusta ohjausharjoitteluita varten. :)

Viimeisenä päivänä laitoimme tuotoksiamme esille, jotta muut näkivät, mitä on tullut tehtyä. Myös muilla valinnaiskursseilla olleet kävivät katselemassa ja ihastelemassa. Pöydällä on kattava otos tekeleistäni, mutta toinen mokoma oli tässä vaiheessa pöydän alla piilossa, koska pöytätila loppui. :)



Kaikista suurin ylpeydenaihe löytyy kuvan keskivaiheilta, sininen pyöreä, aika matala kynttilä. Tein sen Jacky-makupalapurkilla ja sain siihen vahingossa saman sinisen sävyn kuin maitosuklaa-Jackyssa. Olen itse mennyt jo siihen halpaan useasti, että se olisikin oikeasti se Jacky-purkki.. ;) Kertoo vähän älykkyyteni tasosta.

Tässä vielä pari lähikuvaa ulkonäöllisesti parhaista kynttilöistä. Ainakin omasta mielestäni. :)






Hehkutin viime viikolla, että kulhoni olivat tulleet poltosta ehjänä. Olen siitä vieläkin niin fiiliksissä, että tässä vielä yksi kuva niistä lehtikulhoista.. :)

1 kommentti:

Petra kirjoitti...

Tämäpä olikin todella mielenkiintoinen blogilöytö! Tuttuja juttuja, sillä olin itse edellisessä askarruttajaryhmässä. Huomioni kiinnittyi noihin kuusenmallisiin mehiläisvahakynttilöihin. Minäkin olin valviviikolla kynttiläkurssilla, mutta me ei tehty tuollaisia... Olen pitämässä parin viikon päästä askarteluillan työkavereilleni. Onko ok, jos teen malliksi tuollaisen kuusikynttilän?

Terveisin: Petra ASK-08