maanantai 14. syyskuuta 2009

Syysterveisiä Kankaanpäästä

Tintti: Taas on uusi kouluviikko aluillaan. Kolme viikkoa on mennyt kuin siivillä ja pian onkin ensimmäinen jakso takana. Ensi viikolla on ensimmäinen valinnaisviikko. Neljä intensiivistä päivää kynttilänvalun parissa. :) Eli jos joku sukulaisista on vielä ilman joululahjaa, niin homma hoituu luultavasti ensi viikon aikana. ;)

Lupailin joskun kauan sitten pistää kuvia myös pienaskartelukurssin tekeleistä. Tässä muutama tuotos kurssilta. Huomenna on juuri pienaskartelun merkeissä pienimuotoinen ohjaustuokio. Jokainen kurssilainen esittelee lyhyesti jonkun työn mallin teon ja suullisen selityksen avulla, jonka jälkeen jokainen saa kaikkien töitten ohjeet itselleen. Odotan jo innolla montaa ideaa partion toimintaan.. :)



Kurssin ensimmäinen työ, sadekeppi. Siitä piti tulla pieni, linja-autossa kulkeva malli. Lopullinen pituus 145 senttiä.





Ruukkurumpu. Kiristys on kuulemma hankalaa, jos narua joutuu jatkamaan nyörityksen aikana. Myönnän tämän, varsinkin sen kolmannen jatkon jälkeen..





Erilaisia koristeruukkuja on tullut tehtyä useampia, tässä yksi näytekappale. Kuvat on tehty ruukkuun serviettitekniikalla.





Yhtenä tehtävänä oli tehdä taulu serviettitekniikalla. Omastani tuli tämän näköinen. Siinä on yhdistetty mukaan 3D-tekniikkaa, mikä ei välttämättä kuvasta niin hyvin näy. Kehykset on tehty itse pahvista ja paperista, joten kierrätyskin on päässyt mukaan kuvioihin. :)

Ei kommentteja: