maanantai 25. tammikuuta 2010

Hupaisia ja huopasia

Tintti: Iltojen ratoksi ja teoriatuntien iloksi olen ryhtynyt kutomaan. Myönnettäköön, että olen itsestäni aika ylpeä, koska viimeksi olen kutonut peruskoulussa. Kaksi vuotta sitten aloitin tekemään äidilleni villasukkia ja sainkin ne vuodessa valmiiksi, mutta sillä puuhalla ei ollut minusta mitään tekemistä kutomisen kanssa. Opettelin silmukoiden luomisenkin kirjasta. :)

Yksi kurssikavereistani tuuppasi minut alkuun ja kudoin muutamassa päivässä äidilleni joululahjaksi huopuvasta langasta töppöset. Siitä se alkoi. Kutomishulluus kaiken muun kouluhomman lisäksi. Nämä kyseiset töppöset ja patakintaat on tehty tämän vuoden puolella tilaustöinä. Töppöset lähtivät äitini naapureille, joille hän oli omia töppösiään kehunut. Töppösiä tein kahdet, siniset ja punaiset, mutta sinisistä ei ole kuvaa, koska ne lähtivät uutta kotia kohti suoraan pesukoneesta. :) Kaikissa töissä on käytetty huopanen-lankaa.



Patakintaat ovat viittä vaille valmiit, niihin tulee vielä tassun kuvat molempiin kintaisiin ennen kuin ne lähtevät ystävälleni Turun suuntaan. Oli vain pakko pistää niistä kuva jo nyt, koska ne ovat niin hupaisan näköiset. ;)

Ei kommentteja: