keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Peikkovaltakunnan kaunein debytantti

Tintti: Valinnaisviikko alkoi jälleen maanantaina ja minä olin päässyt askartelumenetelmät-kurssille. Aiheena siellä oli peikon teko sekä rautalanka- ja ohtolevytyöt. Odotin mielenkiinnolla rautalankatöitä, mutta tiesin meidän aloittavan peikon parissa. En tiennyt yhtään mitä odottaa ja luulo, millainen peikko tehdään, osoittautui täysin vääräksi. Jo mallipeikkojen näkeminen sai minut sanattomaksi ja sen jälkeen halusin vain ryhtyä töihin! Päätin tehdä pienen, pullean ja iloisen metsäpeikkopojan, joka pukeutuisi luonnonläheisen värisiin vaatteisiin, lähinnä vihreään ja ruskeaan. Mutta peikkopa päätti toisin..

Aloitimme kasvojen teolla ja kuten kuvasta näkyy, lopputulos ei ollut kovin iloinen, lähinnä hämmästynyt.



Seuraavaksi tehtiin vartalon runko, joka päällystettiin vanulla ja trikoolla. Tässä kohtaan rupesi jo tuntumaan, että tämä peikko ei taidakaan olla sellainen peikko kuin kuvittelin.



Tässä vaiheessa totesin, ettei se pulleus tainnutkaan olla päivän sana..



Loppujen lopuksi muutamahkon kompromissin jälkeen syntyi peikkovaltakunnan paremmissa piireissä tänä talvena debyyttinsä tehnyt peikkoneitokainen, joka on pitkä, hoikka, ei siedä vihreää, eikä kuvittelisi seurustelevansa koskaan metsäpeikkojen kanssa.. Kyseessä ovat neitokaisen toiset tai kolmannet tanssiaiset, koska puvun väri on vaihtunut valkoisesta siniseen. Tukka on laitettu nutturalle viimeisimmän muodin mukaisesti ja koristeena sekä hiuksissa että hännässä on käytetty harmaita ja valkoisia helmiä. Taustalla näkyy muita kurssilla syntyneitä peikkoja.



Ja vielä lähikuva kipakasta kaunottaresta. Nyt odotan innolla ensi viikon hiihtolomaa, jos vaikka ehtisin tekemään debytantille kaverin..!

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Aivan ihania peikkoja!! :)

Bluemama kirjoitti...

WAU! Miten ihmeessä nuo kasvot on tehty? Ja tämä on kertakaikkisen ihana, ihana, ihana!!!