keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tunnustuksia



Tunnustuksen saaneen pitää;
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Tämän tunnustuksen saimme Riinalta. Kiitämme ja niiaamme!

Haluamme antaa tunnustuksen seuraaville blogeille:
1. Livet salt
2. Pimeää piiperrystä
3. Piiperon piiperrykset
4. Taikatuulen tuvassa
5. Jehkotar
6. Riiviön näperrykset
7. Erku


Ja sitten ne hömpät itsestämme...
Ansu aloittaa:
1. Asustelen avomieheni kanssa korvessa katsellen ikkunasta junien menoa. Ja kyllä niitä menee yölläkin ja kyllä silloin pystyy nukkumaan (erityisesti minä, joka en nukkuessani tiedä maailman menosta yhtään mitään).
2. Harrastan partiota (jo vuodesta 1991) ja kortteilua. Myös lukeminen on aina kuulunut elämääni.
3. Olen sekatyöläinen...ammatteja on kaksi, kokki ja koulunkäyntiavustaja. Töitä olen tehnyt niin keittiössä kuin metallialallakin ja siivouskin on tullut tutuksi. Nyt odottelen uusia haasteita työrintamalla.
4. Ukkokullan myötä olen joutunut opettelemaan erilaisten ruokien valmistusta ja syöntiä. Nykyään onnistuu jo blinien valmistus ja syönti sekä tähän viitaten mätipussien tyhjennys ja mädin jatkojalostus bliniä varten. Sekä kypsät naudan pihvini ovat vaihtuneet mediumiksi tai paremminkin medium plussaksi.
5. Viharakkaus suhteeni Tinttiin on kestänyt jo hurjat 17 vuotta, mutta silti olemme ikinuoria.
6. Rakastan pieniä lapsia ylikaiken, mutta silti en ole ammattia hankkinut ihan pienten lasten parista. Olen sitä mieltä että pieni vauva tuoksuu ihanalta ja kaunein näky on vauva äitinsä rinnalla syöden elämän eliksiiriä. Tärkeitä lapsia elämässäni ovatkin mieheni veljenpojat, kummityttöni ja ystäväni pikkuinen poika.
7.Tykkään eläimistä ja haluaisinkin koiran, mutta en tiedä kestänkö sitä menettämisen tuskaa taas.
8. Kesäisin yritän viihtyä seilpaatissa. Hyvänä viihdykkeenä ovatkin kirjat. Vaikka seilaaminen on minulle välillä tahtojen taisto niin tämä kesä oli jotenkin vajaa, kun ei päässyt pidemmälle kesälomareissulle.


Ja Tintti jatkaa..
1. Olen erittäin onnellinen naisihminen. Elämääni kuuluu kaksi ihanaa miestä, muutama erittäin hyvä ystävä, joiden joukossa tietenkin Ansu, ja loistava perhe. (En kyllä kykene uskomaan siihen 17 vuoteen, juurihan me Ansun kanssa tapasimme 1993 ja siitä on vain muutama vuosi.. :) )

2. Mietin teini-ikäisenä, että jos joskus minulla todettaisiin keliakia, elämäni olisi siinä. Ilman leipää ei yksinkertaisesti voi elää. Nyt pian kolme vuotta keliakian kanssa eläneenä olen edelleen hengissä ja leipää olen syönyt päivittäin. Ja se on ollut hyvää leipää..!

3. Olin haaveillut jo pidempään taukoa viikottaisesta partiotoiminnasta ja nyt kun vihdoin vietän välivuotta, hinku takaisin toimintaan on hillitön. Ehkä sitten ensi syksyllä.. :) (Tässä asiassa päihitän Ansun, minä aloitin jo 1990..!)

4. Ostimme viime vuoden keväänä avomieheni kanssa omakotitalon ja olen todennut lausahduksen "omakotitalossa ei tekeminen lopu" sanojien olleen todellakin oikeassa.

5. Ainut asia, mistä haluaisin elämässäni eroon, on migreeni. Mitään kamalampaa ei ole.

6. Lapsena ilmoitin haluavani eläinlääkäriksi. Todellisuudessa minusta tuli laboratorioanalyytikko, joka luki itsensä huonon työtilanteen takia askarruttajaksi (tai ainakin melkein, jouduin keskeyttämään koulun ja pari kurssia puuttuu vielä). Silti en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

7. Tunnustan hurahtaneeni pingviineihin. Jos olisi yhdistys pingviineihin hurahtaneille, olisin liittynyt siihen jo. Parin ystäväni mielestä pieni ihastukseni pingviineihin lähentelee kuulemma todella vakavaa ongelmaa.. ;) Vielä minä sinne Antarktikselle pääsen..!

8. Asia, minkä toivon kokevani joka kesä, on peilityyni järvi, kaunis kesäillan hämärä ja kuikan huuto. Silloin olen onnellinen, koska jos maailmassa on jotain niin kaunista, niin sen on pakko olla hyvä paikka elää.










Saimme tämän ihanan tunnustuksen Lumituulialta. Kiitos!

1. Lempiruoka: Ansulla Färssi ja muusi, Tintillä kanakermakastike riisillä.
2. Lempimakeiseni: Ansulle kelpaa melkein kaikki karkit (ja sen kyllä huomaa ;D) ja Tintin heikkous on Pätkis ja vähän muukin suklaa. Yhteisiksi herkuiksi voisi nimetä Mariannesuklaan ja hedelmäiset turkinpippurit.
3. Lempiluettavani: Ansu lukee mielellään rakkaushömppää ja dekkareita, Tintin lukemistoon kuuluu jännärit, myös ne rakkaushömpät, dekkarit, historia/sotakirjat, elämänkerrat osittain, sarjakuvat.. Lyhyesti sanottuna Tintti lukee aika paljon ja kaikenlaista.
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Ansu olisi ennen vastannut tähän että olohuoneen sohvalla (kudonnat yms teen vieläkin sohvalla), mutta nykyään häpeän nurkassani pöytäni ääressä. Tintti tekee kortteja työpöydän ääressä (tai lattialla ja sohvalla), kutomispuoli hoituu yleensä sohvalla ja alakerran työtilassa kaikki muu räpellys.
5. Lempielokuva: Ansun monivuotinen favoritti on Pekko-leffat, muistan varmaan kaikki ulkoa, mutta silti ne on pakko katsoa tasaisin väliajoin. Ovat muuten hyvää katsottavaa kortteillessa. Tintti on hurahtanut animaatioihin, varsinkin pingviineihin liittyviin (kas kummaa..), myös Taru sormusten herrasta on loistava.

Tämän tunnustuksen annamme: Riiviölle, jolta kovasti odotamme blogipäivityksiä vaikka sitten siitä nimeltä mainitsemattomasta lätkäjoukkueesta. :D

1 kommentti:

Raisa kirjoitti...

Kiitokset tunnustuksesta, ilahduin kovasti :)