maanantai 12. lokakuuta 2009

Savustettu kissa ja vähän jotain muutakin

Tintti: Vähän iski laiskuus viikonloppuna, joten jäi tämä blogin päivitys maanantai-iltaan. Perjantaina oli taas rakupolton vuoro ja ainut esine, joka uuniin minulta mahtui oli kissa. Tai paremminkin sen olemus. Kissan olemus on ainut varsinainen patsas, jonka tein keramiikassa ja se on yksi lempparitöistäni. Tavoitteena oli saada siitä esiin se olemus, mikä löytyy jokaisen kissan sisältä, oli se sitten aristokatti tai kirppuinen kujakolli. Ketään tiettyä kissaa sen ei ollut tarkoitus muistuttaa. Lopputulos oli mielestäni hyvä, vaikka aluksi se muistuttikin enemmän alienia kuin kissaa. ;)



Kissan olemus raku-uunissa.

Samana päivänä saimme myös korkeapoltosta tavaroita, muun muassa ne lehtikulhot, joita olen suitsuttanut pitkin syksyä. :)





Värit kulhoihin on tullut oksideilla ja niiden ulkopinta on karhennettu, joten niitä hiplaillessa saa mukavan käsihieronnan. :) Uunista ilmestyi myös sinisävyinen hammasmuki ja turkoosiin menevä juomamuki. Hammasmuki valmistui ensimmäisten joukossa, koska unohdin ottaa oman hammasmukini mukaan ja päätin tehdä sellaisen. Ei siihen mennytkään kuin tovi tai kaksi. ;)



Turkoosi juomamuki on täydellinen vahinko, mutta upea sellainen. Tein sen ainoastaan tekemisen puutteessa ja lasitteita kokeilin siihen ihan omaksi ilokseni. Kuva ei anna oikeutta sen väreille, joten vaikutelma on aika pliisu, mutta näkisittepä luonnossa.



Viimeisempänä muttei vähäisempänä vielä kuva kissan olemuksesta valmiina.



Täydellinen vai mitä? :)

1 kommentti: